Elmo täällä taas moi! Onpas tämä tekstinhallinta muuttunut! No näillä mennään...Olen ollut tässä loppukesällä vähän kiireinen, kauheasti on ollut kaikkea ohjelmaa ja tekemistä. Mutta sehän on vaan kiva juttu, vai mitä? Muutama viikko sitten emäntä ja isäntä olivat siellä matkalla jossain päin Espanjaa ( en minä oikein tiedä missä, maantieto ei ole vahvimpia puoliani) ja minä pääsin kesäleirille viikoksi. En meinannut nahoissani pysyä kun ymmärsin, että pääsin auton kyytiin! Silloin aina pääsen leirille! Tosin nuo omistajat koittavat jatkuvasti kertoa, että sillä autolla pääsee kyllä moneen muuhunkin paikkaan, mutta minulla on tapana yhdistää se aina leiriin. Niinpä minä en millään malttanut rauhoittua kun lähdimme liikkeelle. Näin jo sieluni silmin miten pääsen härnäämään tyttökoiria ja vähän laittamaan pojat ojennukseen. Loppupätkä leiriä kohti on se kaikista vaikein osuus, kun se on jo niin liki, että tunnistan hajun, mutta silti vielä niin kaukana! Tässä vaiheessa voi auto vähän hytkyä, kun minun pitää tarkkailla jokaisesta ikkunasta, että missä mennään. Vaikka meninkin innoissani leirille, niin kyllä minä taisin olla vielä enemmän innossani, kun tuttu auto kurvasi pihaan hakemaan minut kotiin. Pakkohan se on myöntää, että ikävä kotiväkeä ehtii viikossa jo tulla, eikä ruoka oikein meinaa sitten maistua. Muutaman kilon taidan menettää aina väliaikaisesti leirillä. Onneksi laihuuteni huomataan aina kotona ja saankin sitten kaikenmaailman herkkuja, jotta paino saadaan taas minulle sopivaksi. Minä olen muutenkin ruuan kanssa vähän nirso, tai minä kyllä laitan sen noiden omistajien syyksi, ne kun ovat opettaneet minut pennusta asti syömään nappuloiden kanssa jauhelihaa. Kukapa sen jälkeen enää kuivia nappuloita söisi! Välillä minua hemmotellaan ja minulle paistetaan kananmunia. Se on hyvää se! Pekoni oli minun suurta herkkua, mutta pahaksi onnekseni tulin allergiseksi sialle. Meillä oli täällä Espanjassa koko viime viikon ajan vieraita Suomesta. Minä tykkään vieraista. Ensimmäinen yö menee aina valvoessa, ettei kukaan vieraista vaan karkaa mihinkään. Joten joka kerta, kun vieras menee vessaan niin minä seuraan perässä ja muutenkin noin puolentunnin välein käyn tarkistamassa, että kaikki ovat edelleen paikalla. Tämä vähän rasittaa emäntää ja isäntää. Mutta seuraavana yönä luotan jo siihen, että kenelläkään ei ole karkaamissuunnitelmia minun nukkuessani. Yhtenä päivänä ajelimme Madridin vuoristoon, siellä oli erityisen kivaa! Minä kirmailin täysillä pitkin metsää ja siellä oli valtavan mukava, iso puro. Välillä unohdin tarkistaa veden syvyyden ja hypin täyttä päätä puroon, joka olikin sitten yllättävän syvä! Siinä piti meikä pojan ottaa ensimmäiset uintiaskeleet! Isäntää minun uintitaidot eivät vakuuttaneet, oli kuulemma sen päiväistä räpiköintiä, että meinasi hypätä itse perässä! Mutta kyllä minä sieltä selvitin itseni kuivalle maalle ja hetken aikaa olinkin varovaisempi. En tosin kovin pitkään muistanut varoa, vaan juoksin kohti uusia ryteiköitä ja rotkon reunoja! Kyllä minä jo vähän odotan Suomeen paluuta, että pääsee useammin tutkimaan metsiä ja ketun koloja!