Oikeastihan olen jo iso syyskuussa kaksivuotta täyttävä jötikkä, mutta koska olen ollut komea jo pentuna, kerron teille myös vähän siitä ihanasta ajasta, jolloin mahduin kokonaan tyynylle nukkumaan ja sain matkustella sylissä ulkorappuset. Kuvitelkaa, että olen oikeasti joskus nukkunut kokonaan tyynyllä, hyvä kun pääni mahtuu siihen nykyään! Tyynyni on kuitenkin minulle se kaikista rakkain lelu, jota kannan uskollisesti huoneesta toiseen. Välillä omistajani nauravatkin, kun haen sen erikseen makuhuoneesta ja joskus tuon myös oman peittoni olohuoneeseen. Kukapa sitä nyt aina haluaa kovalla lattialla nukkua? Okei, myönnetään, että minulla on paikka myös olohuoneessa. Tai kaksikin..Ja jos matot lasketaan mukaan niin neljä. Sohvalle en saa jostain syystä kiivetä, vaikka kuinka kiltisti katsoisin.  Minusta kuulemma lähtee jotain likaa valkoiselle sohvalle? En tajua miten sitä likaa ei sitten muka niistä kaksijalkaisista lähde? Epäilenkin, että minua on jotenkin huijattu..Mutta pentuajastahan minun piti puhua, eikä höpistä niitä näitä..Taisin tässä paljastaa, että muistini on vähän hutera. En aina muista mitä olin tekemässä tai mitä piti tehdä. Olen siis syntynyt syyskuussa 2007.  Marraskuussa pääsin muuttamaan uuteen kotiin ihkaomien palvelijoideni kanssa! En joutunut enää jakamaan niitä vanhoja palvelijoita kaikkien sisarusten kesken! Voi pojat, että olin innoissani. Minut vietiin johonkin ihmeelliseen, aika pieneen paikkaa joka hurisi ja jossa oli renkaat alla. Myöhemmin sain selville että tuo tätä nykyä rakastamani kapine on auto. Meillä oli edessä monen tunnin ajomatka, mutta ei minulla ollut hätiä mitiä, pääsin mamman lämpimään syliin. Näin ekaa kertaa mailmaa myös ulkopuolelta. Tosin yletin juuri ja juuri kurkistamaan ikkunasta, joten en jaksanut kauaa seurata maailman menoa. Sen sijaan nukuin suurimman osan matkasta. Jossain välissä piti kuulemma käydä pisulla ulkona. Ajatelkaa, ulkona! Se se oli aikamoinen järkytys, eikö nämä palvelijat tajunneet että vanhassa paikassa palvelijat vaan siivosivat välillä paperit, johon me teimme pikku pisumme? Yritin kyllä parhaani mukaan kertoa sitä, mutta silti minut vaan nostettiin jääkylmään lumihankeen. Enhän minä järkytykseltäni pystynyt tekemään muuta kun tärisemään. Kotiin päästyämme ne kuitenkin tajusivat laittaa paperit vanhaan tuttuun tapaan lattialle ja minäkin pystyin rentoutumaan.  Ensimmäisen yöni sain nukkua palvelijoideni keskellä lattialla, patjan päällä. Tai minä nukuin tyynyn päällä ja palvelijat saivat luonnollisesti tyytyä kovempaan patjaan. Laitan teille vielä kuvan miten komea olinkaan jo silloin!